keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Mac ja Linux yhteensopivuus

Sama C-koodi Mac ja Linux ympäristössä

Tänään hakkasin confista (en niinkään kirjoittanut C-koodia) saadakseni saman ohjelman kääntymään ja toimimaan sekä linux että Mac koneessa.

En tiennyt (nyt tiedän) että Darwin on macin käyttiksen nimi. Sillä nimellä sitten tein ehtoja C-koodiin niin että sain kriittiset kohdat eroteltua linuxin ja macin välillä. Kohta on viikko menny adaptoidessa C-koodi toimimaan sekä mac että linux ympäristössä. Ei sinällään liity mitenkään N-puzzle projektin tavoitteisiin, kunhan vain tuli innostuttua vähän harhailemaan tavoitteista.

Rengas puhkes polokupyärästä

Jouruin tulemahan junalla kotia. Vaikka pyöräilen paljon, on renkaan paikkaaminen harvinaista puuhaa. Jäi tekemättä kun kaikissa paikkarasioissa liima oli kuivunut pois. Korkit kiinni ei ollut auttanut. Samaten paikat oli pahasti kuivunu. Löysin uuden (ostettu ajat sitte) sisärenkaan laatikosta. Samaten uudet (nekin ajat sitte ostettu) jarrupalat tuli laitettua paikalleen. Olihan toi talvirengas jo aika huonossa hapessa. Menivaihtoon sekin. Eteen jätin vielä nastarenkaan (yöpakkaset on turha riski).



Covid-19 rokotusajan varasin. Son ens viikolla.

Ei tämäkään mitenkää liity Koulunkäyntiin. Kunhan tuli just miälehen.

Piäntä väsymystä.

Maskin pitäminen naamalla koulussa koko pitkän päivän ei oo mikää ihan kivion kaikista juttu. Tuntuu että tänään tuli väsy käpälähän tavallista varemmin. Lähärin kotiappäin jo vähän jälkeen kuuren. Sellaanen epätavallinen kahdeksasta kuuteen lyhyt päivä.

VSCode.

Pitääkö senkin toimia eri lailla linuxissa ja mäkissä. Näköjään pitää. Googlaamalla sekin selevis. Kaikki pitääs olla samalla lailla joka paikas (mä en oo sitte nuan sanonu jos joku kysyy).

Plääniä huomiselle.

Huomenna jatkan B-tree funktion tekemistä. Se on jostain syystä osoottaatunu ei niin helpoksi. Noden (B-tree sana toi) splittaaminen ja childiksi laittaminen parent nodeen ei menny ihan tuasta vaan. Huamenna pureudun siihen uudelleen.


tiistai 20. huhtikuuta 2021

Dockeri päivä

Vääntöä Dockerin kanssa

Ei menny hyvin tämä päivä. Tai jos toisin sanoo niin meni sinne ja syvälle. Docker kyllä toimi ihan hyvin, MUTTA se X11 (raakasti detaleihin menin nyt) ei ottanu toimiakseen että olisin saanu siirrettyä python guin (N-puzzle) dockerista mäkin näytölle. Oon törmänny tähän ennenkin ja taas. Luovutin heti 12 tunnin tappelun jälkeen (okei oli siinä ajassa vähän muutakin). Päädyin tekemään virityksen (paitsi etten viälä eres aloottanu), jossa käytän clang komennon (C-kääntäjä on tämä kaveri) ree parametria. Ree on se jolla saan laitetua kääntäjälle tiedon onko kyseessä linux vai mäc käyttöjärjestlmä. Osaa sitten kääntää asiat oikeen. Dockeriin laitan niitä palikoota joissa guin siirtoa ei tarvita.

Ree (siis -D) on mulle vähn uusi tuttavuus, siksikin se kiinnostaa. Ei ettenkö tuntisi kaveria, mutta silti.

Se eilinen vakava keskustelu

Se eilinen vakva (pitikö tuakin sana kirioottaa väärin) keskustelu päätyi siihen että bocal kaverit oli sitä mieltä että oon just oikias suunnas. Tuli hyvä miäli, etten oo menos mihinkää pöpelikköhön täyttä vauhtia.

Etänä vai koulukoulussa

Sanon ny toisenkin kerran että kyllä kokoukoulussa on jotenki parempi käyrä (ei suara) kun etänä tekeminen. Niin kummalliselta kun se kuulostaaki. Tuloo rytmiä päivähän ku ensin pyäräälöö sen 20km ja illalla sama lenkki takaasi. Ja täysillä koko ajan. Tänään oli pyäritysnopeus 84 kierrosta minuutis. Aina kun menöö keskiarvo yli 80n niin tiärän että motivaatio (kokonaasuutena) on kohorallansa.

Oli kiva päivä (miten tämä ny muka täsmää ekan lauseen kans).


maanantai 19. huhtikuuta 2021

Paluu Hive koodi kouluun (siis koulu kouluun)

Paluun ihanuus

Eka päivä pitkästä aikaa koulussa. Ekat 1,5 kuukautta työharjoittelun jälkeen meni etänä. Tykkäsin siitäkin, mutta kyllä jotenkin se fyysinen jälleennäkeminen (vaikkakin vain pieni osa meitä koulussa oli) oli erinomaisen kivaa.

Kymmeneltä olin koulussa (pyörällä menin) ja takas kotona 10pm. Nastarenkaat vielä köytössä (yöpakkaset, turha riski mennä hätäälemähän). Huomenna taas uudelleen. Tulookohan tästä taas paha tapa.



Salasana, ei harmaata aavistusta.

Eka haaste oli hankkia salasana, ei mikään paha rasti mutta kumminkin. Sitten alkoi se linux ympäristössä tehdyn koodin ymppääminen (kiva sana toi) mac ympäristöön. Luovutin heti kättelyssä kun mulla on yksi setti ohjelmaa docker kontissa. Setti dockerissa ei ole ongelma, vaan päinvastoin se kirvoitti uuteen ajatukseen.

Docker ympäristön rakentaminen.

Sain vinkin että 42toolboxissa on joku tehnyt shell scriptin joka rakentaa docker ympäristön (meillä kun ei admin oikeuksia ole) koulun mac koneelle.

Putsasin vähän levytilaa lisää (siihenkin löyty hyvä scripti) ja asensin docker ympäristön. Sitten kokeilin mun influxdb/grafana docker viritystä. Se lähti heti toimimaan. Olin vähän hämmentynyt (kummallinen fiilis toi on). Siinä,syntyi päätös että rakennan tämän menossa olevan n-puzzle projektin kokonaan docker konttien sisään.

Vakavan keskustelun paikka.

Kun nyt oon koulun projektien ulkokehällä on vapauksia tekemiseen vähän enemmän. Elikkä voin hyödyntää olemassa olevia kirjastoja ja open-source koodia mitä netistä löydän. Mutta se iso mutta on siinä että miten paljon voin silleen tehdä. Laitoin mailia bocalille (koulun henkilökunta) ja ehdotin pientä keskustelua etten tee mitään tyhmää. Katotaan mitä tästä seuraa.

Corewar evaluointi

Tämä oli tosi kivaa. On niin kivaa kun saa kuunnella tarinoita miten koulukaverit ovat ratkoneet samoja asioita mitä,itsekin juuri (9 kk sitten) tein. Sieltä tuli hienoja toteutuksia mitkä mulla oli jäänyt vasta ajatuksen asteelle. Jos corewar kiinnostaa (keksitty joskus 1984) niin googlaamaan vaan.



Oli kiva päivä ja huomenna taas.











tiistai 9. maaliskuuta 2021

Kuvan kääntelyä

Vähän jotain uutta tapaa tehdä asioita


Elikkä tein videon jossa kerron missä vaiheessa FDF projekti menee. Ajatus mulla tas on se että tulee samalla itellekin kerrottua mitä on tullu tehtyä.





sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Takaisin kouluun

Mihinä molin

Noniiin (se niin hieno sana joka sopii kaikkeen), nyt alkoi 16/7 koodaus Hive koodikoulussa (hanki elämä vois joku tuahon sanoa). Puolen vuoden työharjoittelu on takana. Ei se etteikö olisi ko aiheesta kokemusta jo ennestään. Työharjoittelu on osa opiskelua, siksi olin töis. Oii hyvä jakso, kun sain mahdollisuuden tehdä töitä L M Ericssonin tuotekehitys (väärinhän research tossa kääntyi mutta ihan sama) organisaatiossa. Palaan tohon (lievä lupaus) aiheeseen myöhemmissä kirjoituksissa.

Mitä nyt ekaksi

Viikko on koodattu, joskin ei ihan samalla sykkeellä kuin reilu vuosi sitten, kun koulu alkoi. Tehtäviä on nyt vähä kasaantunu. Video työharjoitteluun liittyen. FDF projekti (jonka aloitin ja jätin kesken elokuussa). Niin ja sitten Kubernetes opiskelu, jonka sain jo valmiiksi (ei liity kouluun mitenkään). Oli semmonen hyvä harjoittelu opiskeluun palaamisen aktivoimiseksi. Huomasin että osaan opiskella (pohojalaasta vaatimattomuutta tämä) kun innostuin käyttämään käsitekarttaa (mind mapping). Tuas alla pari kuvaa aiheeseen liittyen.






Miten on niinku lähteny (omasta miälestä)

Jos rumia sanoosin (lisää tähän painokelevottomia sanoja) niin pikkuusen korona tuntuu haittaavan opiskelurytmiin pääsemistä. Oon nyt kumminki päässy ihan hyvin liikkeelle. Täs muutamia syitä miksi.

Aktivoiduin koulun chatissä (Discord oli tullut slackin tilalle) ja sain pientä tuntumaa missä mennään. Tapasin ihan fyysisesti (tätä ei parane ruveta arvostelemahan) pari koulukaveria, joka paransi opiskelumotivaatiota reilusti. Samaten chatin keittiössä (siis semmonen nettijuttu naamatusten) juttelin kans parin koulukaverin kaa. Sit se haastavin juttu (toki työharjoittelussa sama haaste) joka liittyi kodin ja koulun erottamiseen. Oma nurkkaus (itse asiassa ihan oma huone) jossa vain koulutehtäviä eikä mitään muuta. Musiikkia (klassinen musiikki on se mun juttu koodatessa) kuulokkeista. Mun tausta on komia.


Ja sitte seuraavaksi

FDF projektia ja sitä työharjoitteluvideoa teen nyt vähän samaan aikaan. Ne kun saan valmiiksi niin siirryn yks projekti kerrallaan moodiin. Niin haluan opiskella kuten tein aikaisemminkin. Evaluoinnit (toisten opiskelijoiden projektien tarkistus) ei oo lähteny vielä liikkeelle. Sen ajattelin aloittaa heti ekalla viikolla (jäi tekemättä).


Yhyres lausees koko tarina (tai kahares)

Piäntä extra ponnistelua tämä koulun aloitus nyt vaatii. Saa nährä kuinka onnistun.