sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Viimeinen kuukausi koulussa (Tammikuu 2022)

Jännästi motivaatio opiskeluun romahti. Olin ajatellut (ajatella jotain on synonyymi sanalle tavoite) että teen vielä Docker projektin. Se jäi kuitenkin tekemättä kun innostus vain katosi. Olin kovasti iloinen kun motivaatio oli pysynyt vahvana koko 2+ vuotisen opiskelun ajan. Nyt huomasin innostuksen työelämään lisääntyvän päivä päivältä. En vielä tiennyt, enkä siihen energiaa kuluttanut, mitä tulen tekemään kun työelämään palaan. Mun ajatuksena (siis tavoite tämä) oli jotain machine learning juttuja mobiiliverkon funktioihin (no, niinhän siinä kävikin). Kovasti on ollut jännä fiilis (samanlainen kuin Pekalla Pasila ohjelmassa) kouluaikaan liittyen. Pitää sanoa (ja sanonkin) että kouluaika on ollut taas yksi monista parhaista ajoista elämässä. Onnistuin nauttimaan opiskeluajasta. Pedakokin (se kaveri joka Hivessä on oppimiskartan kokannut) sanoin kouluaika oli matka, jossa Hive rakensi kartan ja Jussi sitä ilolla seurasi. Silti, kun ovesta pihalle kävelin (toki tiesin että voin aina palata, ja niin teinkin heti ekalla kesälomalla) en tuntenut mitään sen suurempaa kaipuuta kouluun. Vähän on kylmää tekstiä mutta minkäs fiilikselle voi. Puhkuin jo intoa päästä takaisin töihin.

Reilu vuosi työelämässä

Helmikuussa 2022 tein paluun työelämään. Kävin työpaikkalla (officella) ja sanoin, moi. Siitä lähtien oon pääsääntöisesti kotona asunut ja etätyötä tehnyt. Viihdyn kotona. Tämä kummallinen avautuminen johtuu siitä että ennen kouluaikaa matkustin satoja (en tuhansia) päiviä vuodessa. Jo ennen koulua olin päätynyt siihen että maailma on mun osalta nähty (ei tarkoita etten olisi valmis matkustamaan edelleen). Koronan aiheuttama etä-työskentely oli siis täydellinen mätsi mulle. Nyt saan kirjoittaa koodia päivittäin projektissa jossa machine learning on se juttu. Moon niin iloonen.

Kesällä 2022 tein paluun kouluun (hetkeksi)

Kesälomalla innostuin palaamaan kouluun tehdäkseni Docker projektin. Vähän vaivas kun en ollut saavuttanut 14 leveliä (nyt se on saavutettu). Tein docker projektin ja olen iloinen kun tein sen. Opin siitäkin paljon.

Mitä hyötyä oli koulunkäynnistä Hivessä?

Lyhyesti sanottuna se meni näin. 2019/10 menin kouluun. Aivan kuin olisi ollut next projekti ja 2022/02 menin takas töihin aivan kuin se olis ollu next projekti. Ja monta projektia koulussa siinä välissä. Swäppi kouluun ja takas työelämään oli kummallisen helppoa. En lähde sitä mun keittiö-psykologin taidoilla analysoimaan.
Lyhyesti sanottuna (part 2, niinku tiktokissa on tapana sanoa) en oo paljoakaan miettinyt mitä koulusta oli hyötyä. Nyt vähän mietin. Tässä analyysiä.
Yleensä (siis mun työhistoriaan referoiden) eka vuosi uudessa työympäristössä (teknologia muuttuu rooli muuttuu) on ollut haastava. Opittavia asioita on paljon ja osaaminen niihin vähissä. Nyt kun koulusta tulin töihin uusiin tehtäviin olin paljon valmiimpi uusiin asioihin. Ehkä ne uudet asiat tuli opittua koulussa ja osaaminen oli hyvällä tasolla heti alussa.
Nyt listaa pöytään, täs tuloo: Norminette, Evaluoinnit, Docker, Multilayer perceptron.

Miksi just nua? Norminette ohjas mut kirjoittamaan koodia jossa rakenne on selkeä. Evaluoinnit opetti mut ymmärtämään että koodi pitää olla sellaista että sen voi kertoa muillekkin ja että muiden pitää pystyä sitä lukemaan. Docker oli siitä hyvä että nopeutti mua tulevassa k8s jutskan käytössä. Multilayer projekti jonka myös kirjoitin C:llä ihan nollasta opetti mut ymmärtämään neural verkon detailit.

Olen iloinen Hive koulun pedagogiikasta. Yllä listaamani asiat on vain pintaraapaisu hyvistä asioista. Koulu kokonaisuutena sopi mulle täydellisesti.

Yks iso asia oli myös reilun kahden vuoden tauko 30+ vuoden työelämästä. Mulle koulu oli rentouttava kokemus. Siitäkin huolimatta että ei koulua kait ihan helppona pidetä (En osaa sanoa). Ja siitäkin huolimatta että ekat 4 kuukautta olin koulussa joka päivä (sisältäen la ja su). Poikkeuksena oli joulun 1-2 päivää ja tammikuussa 5 päivää. Kotun virona (Korona, siis) aiheutti aharistusta kun opiskelu tyssäs hetkeksi maaliskuussa 2020.  Tuli lievää aharistusta kun koulu sanoi että nyt ei odoteta opiskelijoilta opiskelun edistymistä. Mulle toi lause aiheutti haasteen. Olin hetken opiskelematta, sitten tuli paha mieli ja jatkoin opiskelua kotona. Sit koulukin adaptoitui ja pystyttiin jatkamaan opiskelua etänä (tämä siis sen ajan kun Suomessa elettiin korona-aikaa).

Tarinat siitä että pitää rentoutua välillä ei oikein toiminut kun jokainen päivä koulussa oli rentouttavaa. Jos nyt vähän spekuloin niin ehkä valmistauduin koulun käytiin niin hyvin että koulusta tuli rentouttava kokemus. En tiennyt tarkalleen minne menen, kun valmistin itseäni koulua varten. Siksi tein paljon valmistelevia asioita että koulunkäynti olisi mahdollisimman häiriötöntä. Onnistuin.

Ja sen voin sanoa että koulunkäynnin ja työelämän yhdistäminen ainakaan mun tapauksessa ei onnistu. Mulle työelämä on vahvasti uusien asioiden oppimista joten siihen lisää opiskelu ei onnistu mulle. Saying that voisin onnistuakin jos jostain syystä innostuisin. Jätin sen nyt tässä vaiheessa testaamatta.

Mitä seuvaaraksi (sväppi v ja r kirjaimissa)

Machine learning on se mun juttu seuraavat monet vuodet (niin ajattelen).
Ja sitä juurikin nyt teen. En juurikaan ajattele, mitä teen joskus tulevaisuudessa. Elän hetkessä ja siinä ei ole karttaa.

Mun kirjoitukset Hivestä ovat olleet vahvasti positiivisia. Johtuu siitä että niin asiat koin.

Miksi yleensä lähdin Hiveen.

Ettei kenenkään tartte pahkuloora (miettiä ja arvailla) miksi Hiveen aikanaan lähdin, tiivistän sen tämän laulun kertsiin. Mun Blogin ekoista teksteistä voi lukea miten asiaa mietin tarkemmin silloin alussa.

Lopuksi kiitokset

Kiitos kaikille Hiven työntekijöille ja opiskelijoille. Tunsin kuuluvani yhteisöön ja olen siitä ikuisesti kiitollinen Teille kaikille.


    
        Mun Home office. Työpöytä on vuodelta 96, kun tein ekan etätyö-sopparin.


keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Mac ja Linux yhteensopivuus

Sama C-koodi Mac ja Linux ympäristössä

Tänään hakkasin confista (en niinkään kirjoittanut C-koodia) saadakseni saman ohjelman kääntymään ja toimimaan sekä linux että Mac koneessa.

En tiennyt (nyt tiedän) että Darwin on macin käyttiksen nimi. Sillä nimellä sitten tein ehtoja C-koodiin niin että sain kriittiset kohdat eroteltua linuxin ja macin välillä. Kohta on viikko menny adaptoidessa C-koodi toimimaan sekä mac että linux ympäristössä. Ei sinällään liity mitenkään N-puzzle projektin tavoitteisiin, kunhan vain tuli innostuttua vähän harhailemaan tavoitteista.

Rengas puhkes polokupyärästä

Jouruin tulemahan junalla kotia. Vaikka pyöräilen paljon, on renkaan paikkaaminen harvinaista puuhaa. Jäi tekemättä kun kaikissa paikkarasioissa liima oli kuivunut pois. Korkit kiinni ei ollut auttanut. Samaten paikat oli pahasti kuivunu. Löysin uuden (ostettu ajat sitte) sisärenkaan laatikosta. Samaten uudet (nekin ajat sitte ostettu) jarrupalat tuli laitettua paikalleen. Olihan toi talvirengas jo aika huonossa hapessa. Menivaihtoon sekin. Eteen jätin vielä nastarenkaan (yöpakkaset on turha riski).



Covid-19 rokotusajan varasin. Son ens viikolla.

Ei tämäkään mitenkää liity Koulunkäyntiin. Kunhan tuli just miälehen.

Piäntä väsymystä.

Maskin pitäminen naamalla koulussa koko pitkän päivän ei oo mikää ihan kivion kaikista juttu. Tuntuu että tänään tuli väsy käpälähän tavallista varemmin. Lähärin kotiappäin jo vähän jälkeen kuuren. Sellaanen epätavallinen kahdeksasta kuuteen lyhyt päivä.

VSCode.

Pitääkö senkin toimia eri lailla linuxissa ja mäkissä. Näköjään pitää. Googlaamalla sekin selevis. Kaikki pitääs olla samalla lailla joka paikas (mä en oo sitte nuan sanonu jos joku kysyy).

Plääniä huomiselle.

Huomenna jatkan B-tree funktion tekemistä. Se on jostain syystä osoottaatunu ei niin helpoksi. Noden (B-tree sana toi) splittaaminen ja childiksi laittaminen parent nodeen ei menny ihan tuasta vaan. Huamenna pureudun siihen uudelleen.


tiistai 20. huhtikuuta 2021

Dockeri päivä

Vääntöä Dockerin kanssa

Ei menny hyvin tämä päivä. Tai jos toisin sanoo niin meni sinne ja syvälle. Docker kyllä toimi ihan hyvin, MUTTA se X11 (raakasti detaleihin menin nyt) ei ottanu toimiakseen että olisin saanu siirrettyä python guin (N-puzzle) dockerista mäkin näytölle. Oon törmänny tähän ennenkin ja taas. Luovutin heti 12 tunnin tappelun jälkeen (okei oli siinä ajassa vähän muutakin). Päädyin tekemään virityksen (paitsi etten viälä eres aloottanu), jossa käytän clang komennon (C-kääntäjä on tämä kaveri) ree parametria. Ree on se jolla saan laitetua kääntäjälle tiedon onko kyseessä linux vai mäc käyttöjärjestlmä. Osaa sitten kääntää asiat oikeen. Dockeriin laitan niitä palikoota joissa guin siirtoa ei tarvita.

Ree (siis -D) on mulle vähn uusi tuttavuus, siksikin se kiinnostaa. Ei ettenkö tuntisi kaveria, mutta silti.

Se eilinen vakava keskustelu

Se eilinen vakva (pitikö tuakin sana kirioottaa väärin) keskustelu päätyi siihen että bocal kaverit oli sitä mieltä että oon just oikias suunnas. Tuli hyvä miäli, etten oo menos mihinkää pöpelikköhön täyttä vauhtia.

Etänä vai koulukoulussa

Sanon ny toisenkin kerran että kyllä kokoukoulussa on jotenki parempi käyrä (ei suara) kun etänä tekeminen. Niin kummalliselta kun se kuulostaaki. Tuloo rytmiä päivähän ku ensin pyäräälöö sen 20km ja illalla sama lenkki takaasi. Ja täysillä koko ajan. Tänään oli pyäritysnopeus 84 kierrosta minuutis. Aina kun menöö keskiarvo yli 80n niin tiärän että motivaatio (kokonaasuutena) on kohorallansa.

Oli kiva päivä (miten tämä ny muka täsmää ekan lauseen kans).


maanantai 19. huhtikuuta 2021

Paluu Hive koodi kouluun (siis koulu kouluun)

Paluun ihanuus

Eka päivä pitkästä aikaa koulussa. Ekat 1,5 kuukautta työharjoittelun jälkeen meni etänä. Tykkäsin siitäkin, mutta kyllä jotenkin se fyysinen jälleennäkeminen (vaikkakin vain pieni osa meitä koulussa oli) oli erinomaisen kivaa.

Kymmeneltä olin koulussa (pyörällä menin) ja takas kotona 10pm. Nastarenkaat vielä köytössä (yöpakkaset, turha riski mennä hätäälemähän). Huomenna taas uudelleen. Tulookohan tästä taas paha tapa.



Salasana, ei harmaata aavistusta.

Eka haaste oli hankkia salasana, ei mikään paha rasti mutta kumminkin. Sitten alkoi se linux ympäristössä tehdyn koodin ymppääminen (kiva sana toi) mac ympäristöön. Luovutin heti kättelyssä kun mulla on yksi setti ohjelmaa docker kontissa. Setti dockerissa ei ole ongelma, vaan päinvastoin se kirvoitti uuteen ajatukseen.

Docker ympäristön rakentaminen.

Sain vinkin että 42toolboxissa on joku tehnyt shell scriptin joka rakentaa docker ympäristön (meillä kun ei admin oikeuksia ole) koulun mac koneelle.

Putsasin vähän levytilaa lisää (siihenkin löyty hyvä scripti) ja asensin docker ympäristön. Sitten kokeilin mun influxdb/grafana docker viritystä. Se lähti heti toimimaan. Olin vähän hämmentynyt (kummallinen fiilis toi on). Siinä,syntyi päätös että rakennan tämän menossa olevan n-puzzle projektin kokonaan docker konttien sisään.

Vakavan keskustelun paikka.

Kun nyt oon koulun projektien ulkokehällä on vapauksia tekemiseen vähän enemmän. Elikkä voin hyödyntää olemassa olevia kirjastoja ja open-source koodia mitä netistä löydän. Mutta se iso mutta on siinä että miten paljon voin silleen tehdä. Laitoin mailia bocalille (koulun henkilökunta) ja ehdotin pientä keskustelua etten tee mitään tyhmää. Katotaan mitä tästä seuraa.

Corewar evaluointi

Tämä oli tosi kivaa. On niin kivaa kun saa kuunnella tarinoita miten koulukaverit ovat ratkoneet samoja asioita mitä,itsekin juuri (9 kk sitten) tein. Sieltä tuli hienoja toteutuksia mitkä mulla oli jäänyt vasta ajatuksen asteelle. Jos corewar kiinnostaa (keksitty joskus 1984) niin googlaamaan vaan.



Oli kiva päivä ja huomenna taas.











tiistai 9. maaliskuuta 2021

Kuvan kääntelyä

Vähän jotain uutta tapaa tehdä asioita


Elikkä tein videon jossa kerron missä vaiheessa FDF projekti menee. Ajatus mulla tas on se että tulee samalla itellekin kerrottua mitä on tullu tehtyä.





sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Takaisin kouluun

Mihinä molin

Noniiin (se niin hieno sana joka sopii kaikkeen), nyt alkoi 16/7 koodaus Hive koodikoulussa (hanki elämä vois joku tuahon sanoa). Puolen vuoden työharjoittelu on takana. Ei se etteikö olisi ko aiheesta kokemusta jo ennestään. Työharjoittelu on osa opiskelua, siksi olin töis. Oii hyvä jakso, kun sain mahdollisuuden tehdä töitä L M Ericssonin tuotekehitys (väärinhän research tossa kääntyi mutta ihan sama) organisaatiossa. Palaan tohon (lievä lupaus) aiheeseen myöhemmissä kirjoituksissa.

Mitä nyt ekaksi

Viikko on koodattu, joskin ei ihan samalla sykkeellä kuin reilu vuosi sitten, kun koulu alkoi. Tehtäviä on nyt vähä kasaantunu. Video työharjoitteluun liittyen. FDF projekti (jonka aloitin ja jätin kesken elokuussa). Niin ja sitten Kubernetes opiskelu, jonka sain jo valmiiksi (ei liity kouluun mitenkään). Oli semmonen hyvä harjoittelu opiskeluun palaamisen aktivoimiseksi. Huomasin että osaan opiskella (pohojalaasta vaatimattomuutta tämä) kun innostuin käyttämään käsitekarttaa (mind mapping). Tuas alla pari kuvaa aiheeseen liittyen.






Miten on niinku lähteny (omasta miälestä)

Jos rumia sanoosin (lisää tähän painokelevottomia sanoja) niin pikkuusen korona tuntuu haittaavan opiskelurytmiin pääsemistä. Oon nyt kumminki päässy ihan hyvin liikkeelle. Täs muutamia syitä miksi.

Aktivoiduin koulun chatissä (Discord oli tullut slackin tilalle) ja sain pientä tuntumaa missä mennään. Tapasin ihan fyysisesti (tätä ei parane ruveta arvostelemahan) pari koulukaveria, joka paransi opiskelumotivaatiota reilusti. Samaten chatin keittiössä (siis semmonen nettijuttu naamatusten) juttelin kans parin koulukaverin kaa. Sit se haastavin juttu (toki työharjoittelussa sama haaste) joka liittyi kodin ja koulun erottamiseen. Oma nurkkaus (itse asiassa ihan oma huone) jossa vain koulutehtäviä eikä mitään muuta. Musiikkia (klassinen musiikki on se mun juttu koodatessa) kuulokkeista. Mun tausta on komia.


Ja sitte seuraavaksi

FDF projektia ja sitä työharjoitteluvideoa teen nyt vähän samaan aikaan. Ne kun saan valmiiksi niin siirryn yks projekti kerrallaan moodiin. Niin haluan opiskella kuten tein aikaisemminkin. Evaluoinnit (toisten opiskelijoiden projektien tarkistus) ei oo lähteny vielä liikkeelle. Sen ajattelin aloittaa heti ekalla viikolla (jäi tekemättä).


Yhyres lausees koko tarina (tai kahares)

Piäntä extra ponnistelua tämä koulun aloitus nyt vaatii. Saa nährä kuinka onnistun.


lauantai 12. syyskuuta 2020

Ekat kaksi viikkoa työharjoittelussa

 Ekat kaksi viikkoa työharjoittelussa

Kouluun liittyvä internship vaihe alkoi mun osalta Syyskuun eka päivä. Uutta (on pikkuusen tullu elämää nähtyä) on se että teen työtä tuotekehitysorganisaatiossa jossa en ole koskaan ollut. Harjoittelupaikkaa ja siihen liittyvää työtehtävää on viilattu jo pidempään (siitä olen kovasti iloinen) joka nopeutti työn aloittamista. Tuotekehitys on pääsääntöisesti (niin tämäkin) uusien asioiden tekemistä joten uusien asioiden oppiminen on ollut pääpainona ekat kaksi viikkoa. Kielen (ohjelmointi) suhteen on hyvä että käytämme pääsääntöisesti C-kieltä. C++ saatta tulla myös kysymykseen (ei tiärä viälä).

Projektissa ollaan kovasti rautaläheisten juttujen äärellä. Pariin kertaan on saatu (meitä kaksi opiskelijaa Hive Helsingistä) rauta niin jumiin että siitä ei ole selvitty kuin ”Power off/on” metodilla. Toikin hoituu etänä. Tulee mieleen tarina että voiko antaa edes varretonta lekaa... Sekin on tullu huomattua (ei ollut mikään yllätys) että google setä (tohon pitää keksiä uusi sana) ei juurikaan auta kun ollaan uusien asiooren äärellä (r on oikeen kiriootettu). Uusi asia koulussa ei oo sama asia kuin uusi asia tuotekehityksessä.

Koulussa projektit nimeltä init, rogers-skyline ja corewar (Hive termistöä noi) ovat olleet hyvin kohdalleen osuvia projekteja. Tietysti myös C-koodin kirjoittaminen viimeiset 11 kuukautta ovat tuoneet hyvät valmiudet juurikin tähän kyseiseen internship projektiin. Kiitokset Hive (Helsinki) koodikoulun pakkaamista evähistä reppuhun.

Seuraavat kirootukset tuloo siinä vaihees kun rupian tarkemmin pohtimahan työharjoittelun jälkeestä (opintovapaan jatko hyväksytty jo) opiskeluhun liittyviä tavootteita.