1. Eka päivä ever ät #HiveHelsinki Coding Schoolissa
Junassa, matkalla kouluun vähän jänskättää, ei paljon. Tiedän (siis arvaan perustuen koekuukausi vaiheeseen) mitä koulussa tapahtuu ja mitä, mun tarttoo teherä. Salasanan kuvittelen muistavani ja tunnuksen myös. En vielä tiedä miten pitkiä päiviä koulussa teen. Arvelen että ainakin joku huolestuu, saa nähdä miten käy. Juna on täynnä, huomaan meneväni samaan suuntaan kuin niin moni. Tähän kohtaan vois sanoa että ennen kaikki oli paremmin, mutta en sano.
Loggaus kouluun
Nyt sisäänkävely meni vauhdikkaasti (ei se hidas ollut koeviikollakaan). Läpyskä (kulkukortti) käteen ja koneen luokse. Otin saman paikan kuin viimeksi. Onneksi oli vapaa. Tuttua porukkaa tuli ympärille. Tuli kiva fiilis.
Tehtävät
Pienen yhteisen iteroinnin jälkeen selvisi mitä tehdään. Ja sit tein, aina 20:30 saakka. Eka vaihe on vanhan kertausta. Päädyin silti tekemään kaikki funktiot (C-koodia) uudelleen alusta saakka. En harko, opin. Niinsanotusti hakkaan asiat selkäytimeen. Välillä tuli väsyhetkiä ja pyysin kaveria chekkaamaan mikä meni pieleen. 27 tehtävää on arvioitu valmistuvan kahdessa päivässä. Sain tehtyä 10. Ihan hyvä alku ajattelen. Nyt en vielä pohdi aikatauluja, teen vain tehtäviä jotka tehdä pitää.
Yle kävi kyläs
Arvasin että olen kohde (56v). Kyselivät yllättäviä. Yritin vastata. En tiedä miten meni. Tässä pari linkkiä.
Yle tarinaa koulun ekasta päivästä
Yle alueellinen uutislähetys ekasta päivästä (05:10 minuutin kohdalta alkaa)
Alla on tähtikartta jota täytetään koulussa sitämukaa kun saa tehtäviä tehtyä ja kokeista selviää.
2. Toinen päivä Hivessä
Kuudelta ylös ja reipas 20 km pyöräily koululle. Ajattelin pitää fokuksen myös liikunnassa. Siinä samalla tulee sata (pikkuusen liioottelua) uutta ideaa liittyen päivän haasteisiin. Tänään pitäis saada loput 17 tehtävää tehtyä jos pysyy kerrotussa aikataulussa. Jos ei niin sitten jatkan huomenna. Tehtävät on saatava valmiiksi ennen kuin pääsen seuraavaan projektiin. Menee aikaa kun kirjoitan kaikki alusta saakka vaikka kyseessä on tehtävät, jotka on jo kertaalleen testijakson aikana tein. Toistoja, toistoja... sehän on se miten kiekkoja ylämummoon laitetaan.
Mihin saakka pääsin
Ei tullu tehtävät valmiiksi. Jäi huomiselle purtavaa.
Piäntä tuskaa
Tänään koulun henkilökunta kertoi tavoitteista. Elikkä tekemisillä on aikataulut. Tarttee saada jotain valmiiksi. Elikkä vähän tuli stressiä. Ajattelin että mitä jos en... Lopetin sen asian ajattelemisen siihen paikkahan.
3. Kolmas päivä Hivessä
Ekat tehtävät myöhässä. Oli estimoitu kaksi päivää. On vaan niin monta tehtävää että ei aika riitä. Testaaminen syö aikaa. Toistoa toistoa että C-koodauksen rutiinit menee selkäytimeen. Pysyn edelleen metodissa, jossa keskityn detaleihin ja virheiden välttämiseen. Kokeilen tätä kokeilen tota ja feilaan ei ole mulle virhe. Typot ja jo opittujen asioiden kanssa tehdyt mokat on virheitä. Vain virheet lasketaan, niiden määrää pitää onnistua vähentämään. Onnistumisista tulee hyvä fiilis, niitä en laske. Hyvä olo laiskistaa. Vähän raakaa tekstiä mutta itellenipä teen.
Kiitos hyvän yhteisön
Yhdessä tekeminen on huikee (vähä tyhmä sana) juttu koulussa. Se on jotenkin onnistuttu laittamaan koulun opetusmetodiin niin että siitä ei tarvi erikseen höpöttää.
Parin tehtävän kanssa mulla oli haasteita. Keskustelu parin kaverin kanssa auttoi ja sain tehtävät valmiiksi. Mulineksi (se purnukka pilvessä joka evaluoi tehtävät) passas kaikki. Siitä tuli hyvä mieli. Lähdin etuajassa 7pm pyöräilemään kotiinpäin.
Huomenna uusien samantapaisten tehtävien kimppuun.
4. Neljäs päivä Hivessä
Junassa tein pientä plääniä miten seuraavat tehtävät teen. Elikkä ensin koodaan kaikki ~50 funktiota ja sitten testaan. Projekti on sillä tavalla oleellinen juttu että nyt rakennetaan kirjastoa jota käytetään paljon tulevissa tehtävissä. Elikkä non ny niitä evähiä jotka reppuhun laitetahan. Niitä voi syärä vaikka kuinka palio eikä ne lopu (Laihialaanen tykkää).
Aikaa on 21 päivää. Ilmeisesti aika lasketaan ekasta koulupäivästä. 10 päivää tekemiseen pitäisi riittää. Saa nähdä miten menee. Keskityn silti pelkästään tekemiseen ja sitä kautta oppimiseen. Pohdin aikataulun sitten jos tullaan rajoille. Ehkä tingin testauksesta. Hymyilyttää jo valmiiksi. Toisaalta nämä tehtävät evaluoidaan viiden muun oppilaan toimesta. Siis viisi erillistä evaluointia. Samaten itse evaluoin viiden opiskelijan tehtävät. Niissä oppin paljon jos onnistun hyödyntämään kyseiset ajat. Ei oo mulla vielä plääniä miten sen ajan käytän. Keksin kyllä. Arvelen että idea on sama kuin heinäkuun kokeissa (joskaan en enää muista mikä se oli).
Miten meni niinku omasta mielestä (populistin otsikko)
Tammikuun ideasta toiveiden täyttymykseen. Nyt opin koodaamista ihan oikeesti. Kuukaudessa (sisältää ne koeviikot) olen oppinut C-kieltä paljon. En vielä tiedä osaanko jo kaikki koska tälläkin viikolla on tullut lisää uusia asioita.
Jokapäivä on koepäivä
Tänään sain kasaan 7 tehtävää. On vielä rutiinit hukassa. Koodia ei synny liukuhihnalta. On kokoajan asioita, joita voi tehdä paremmin. Koodin toimivuus chekataan kolmella levelillä. Kirjoitus säännöt, syntaksi ja toininta. Kahta ekaa voi testata miten monta kertaa haluaa. Toimintaa voi itse testata mutta varsinainen testaus tapahtuu kun kaikki tehtävät on valmiit (Se mulineksi, kaikkien kaveri).
5. Perjantai
Tänään tuntuu olevan eka päivä, joka on jollakin tavalla rutiini päivä. Koodaamisen vauhtiin oon päässy ja aikataulut about tiedossa. Tarkkaa opintosuunnitelmaa (alustava plääni kylläkin on) mulla ei vielä ole. Sen aika tulee kun saan työkalupakkiin (C-koodaajan pakissa on C-funktioita) perustarvikkeet koodattua.
6. Lauantai
Tänään taas intoa puhkuen koululle. Joskin vasta vähän ennen kymmentä olin koululla. Kaheksaan meni ja 21 virhettä tuli tehtyä. Tarvii nyt oikeesti keskittyä energiatasojen pitämiseen. About puolet on tästä harjoituksesta tehty (30-40 c-funktiota kirjoitettuna). Jos ensiviikolla saan loput niin hyvä on.
7. Sunnuntai
7:41 koululle päin. Pientä väsymystä havaittavissa. Tarttis ehkä pitää vapaapäiviä välillä (mutten pirä). Tänään ajattelin keskittyä funktioiden (c-kielellä kirjoitettujen) testaamiseen. Sen oon jättänyt tietoisesti vaiheeseen kaksi. Toisaalta funktioista puolet on vielä tekemättä joten ei tämä ihan pläänin mukaan oo menny. Haluan kuitenkin testata osan että saan pientä tuntumaa ennen huomista evaluointia. Onneksi kukaan ei ehtinut varata mun laittamia aikoja. Poistin ne kun en tuntenut olevani valmis evaluoimaan ketään vielä maanantaina. Niissä sessioissa testausta on tehtävä jokatapauksessa.
Tänään oli siis testauspäivä. Pöllin yhden testiohjelman netistä. Oikeesti löysin useamman ja valitsin niistä parhaiten sopivan. Pienen tuunauksen jälkeen sain ohjelman toimimaan. Toiminee hyvin kun löysi mun funktioista virheitä ison kasan. Tuli hyvä mieli. Tästä on hyvä jatkaa tulevalle viikolle.
Miten eka viikko meni niinku omasta mielestä.
Hyvin, erittäin hyvin. Mielenkiinnostamaan (se kiriootetahan just nuan) jäi miten paljon evaluoinnit tuo lisäarvoa oppimiselle. Evaluointi on Hiven yks iso juttu. Elikkä niissä opitaan toisilta oppilailta miten asioita voi tehdä ja ajatella. Niitä teen (siis niin ajattelen) ensiviikolla.