Tarinaa Lauantaista, Sunnuntaista ja Maanantaista (20-22.8.2019)
Evaluointia, tiimityötä ja ihan ittekseen.
Day08 jäi päälle. Tehtävät on palautettu mutta silti tarvii opiskella. On pari asiaa jotka ei oo viälä niin hyvin ku pitää. Tänään tartis saara opittua. Päivä meni enimmäkseen muiden opiskelijoiden tehtävien evaluoinnissa. Tuli fiilis että tämä on eka semmonen tavallinen päivä. Ei mitään yllätyksiä. Day09 feilas (se maraton juttu siis), Ryhmätyö lähti liikkeelle. Paloiteltiin asioita ja alettiin opiskelemaan ja tekemään asioita. Taisin olla kotona jo 21:00, en muista enää (on Maanatai kun tätä tähän täpyttelen).
Sunnuntai
Klo 6:19 junaan ja 7:05 koululla. On jännä kuukausi liittyen kouluajan pituuteen. Ei oo harmaata varmuutta mitä kuukauden pituisessa koejaksossa mitataan ellei kyseessä ole ne kolme (motivaatio, kyky työskennellä paineen alla ja yhteistyökyky). Pääsin lopultakin ymmärrykseen Day08:n jutuista. Ryhmätyö on puolessa matkassa ja oma viikonlopputyö tarvii tehdä tänään. Elikkä puuhaa riittää tällekin päivälle.
Tunteja kertyy
Chekkasin historiasta miten on koneella (vain koneaika lasketaan) tehtävien parissa kaksi viikkoa kulunut. Alle kahdekan tunnin päiviä 0, alle kymmenen tunnin päiviä kolme ja yli 15 tunnin päiviä viisi. Loput 14:sta päivästä menee 10-15 tunnin väliin. Elikkä about 80 tuntia viikossa.
Ryhmätyön palautus viime sekunneilla
Ryhmätyön palautus meni viimeminuuteille. Just varttia vaille palautushetkeä jualahti miälehen yks juttu, äkkiä koriaamahan. Vimillä, ädillä kommitilla ja pushilla just ehdittiin. Kolmistaan tehtiin ryhmätyötä yhden koneen ympärillä. Hienosti meni kun kaikki oli asiassa mukana ja hyvällä motivaatiolla. Niin, ja kello oli 23:50 kun koulun ovesta ulos käveltiin. Oma viikonlopputyö jäi vähemmälle priolle. Järjestys on tehdä ryhmätyöt ensin ja sitten jos aikaa jää niin omat työt. Ajattelen että se on oikea tapa toimia.
Maanantai
Maanantaina klo 9:00 koululla. Tosi myöhään (ajattelen). On taas paljon toisten tehtävien evaluointia. Saa jutella detaileista, se on kivaa. Kello 16:30 päivällinen. Ihan normi aika tässä kuussa. Hesari kävi viime viikolla kylässä. Nyt voi lukea tarinaa ”Oravasta”. Orava on sanonta, ei liity mitenkään mihinkään. Eilinen hyvä fiilis, niin se lähti, ei pyytämättä ja yllätyksenä vaan ihan normi setti. Oli unohtunu ryhmätyöstä pari asiaa tekemättä. Pyöreä nolla. Oma viikonlopputehtävä feilas kans. Pyöreä nolla. Maanantain tehtävät eteni ihan kivasti. Riski on että eka feilaa. Sehän tarkoittais kans pyöreää nollaa. Loput kymmenen tehtävää on osittain ihan hyviä kertauksia.
Niin ja linkki hesarin juttuun on tässä.
https://www.hs.fi/teknologia/art-2000006180210.html?share=8dabb4a0847da78982f092afab1c892f
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti